Sisustusta. Ugh!


No niin, nyt on esittelyssä yksi täysin pilalle mennyt neuletyö. Tadaa! Tervetuloa ihailemaan mahtavaa muodikasta sisustustyynyä, joka toimii työhuoneemme nojatuolin lisäpehmentäjänä.

Aloitin tämän neuletyön joskus vuonna 2010 ja 10 kiloa sitten (ja mallitilkuista muuten viis veisasin). Työ oli pitkään keskeneräinen, kunnes joskus kevään 2011 aikana sain sen valmiiksi. Tästä piti tulla yläselän paljaaksi jättävä halternecktoppi, mukava kesäneule. Tuli juu, mukava kesäneule, katsokaa vaikka kuvaa, mutta isommalle ihmiselle kuin minä olen. Topin ympärysmitta on ehkä sen 100 cm, ja minulla ei ihan niin paljon ympärysmittaa ole. Kuvassa toppi on 50x50 cm:n tyynyn päälle. Olisi muuten mahtunut isommankin tyynyn päälle. ;)


En tajua miten pystyin sekoilemaan näiden kokojen kanssa näin pahasti. Vaikka en tehnyt mallitilkkua, niin myöhemmin mitatessani neulepinnasta mittoja, neuletiheyteni oli pienempi kuin ohjeessa. Jatkoin siis turvallisin mielin, ja kappaleetkin olivat erillisiä, joten en voinut kesken kaiken helposti mitatakaan tätä päälleni. Nyt taas viime aikoina enemmän neuloneena joku näppituntuma tähän hommaan on taas tullut (ja se näppituntuma toimii ainakin joskus). Valitsin siis ohjeesta M-koon, koska mielestäni olin työtä aloittaessani M-kokoinen. Sittemmin olen huomannut, että olen useimpien neuleohjeiden XS (mitä en pistä ollenkaan pahakseni - vähemmän neulomista per neuletakki ;) ). Kun ostan vaatekaupasta  jotain, taidan olla nykyään S. Tein siis M-koon, mutta tämä M-koko on mielestäni XL.

Neulekerhoystäväni sitten ehdottivat, että tekisin topista tyynynpäällisen. Tietenkin! Mikä loistava idea. Toppi on tosin lojunut pitkään ja vaan odottanut toteuttamista, kunnes sitten eräänä iltana päätin sen saumurilla surrutella tyynynpäälliseksi. Se olikin helppo homma, sillä tyynyn sai helposti ujutettua sisään, kun vain avasi topin napit. Ja kas, meillä on hieno uusi tyynynpäällinen! ;D

Lanka oli muuten ihanaa merinovillan ja puuvillan sekoitusta. Tätä lankaa täytyy käyttää joskus johonkin muuhun järkevään työhön.

Pattern: Napitettava liivi, Suuri Käsityölehti 7/2010.
Yarn: Sandnes Garn Mini Duett
Puikot: 2,5 mm & 3 mm.

Kommentit

  1. O-ou... moon tekemässä tuota itselleni, siis halterneck liiviä :D siinä ei tosin oo vielä kun takakpl ja toisen etukpleesta puolet.... saas nähdä miten mun käy :/
    mut hyvä tietää et on sit muutaki käyttöö :D itse teen kyllä L kokoa..:/

    VastaaPoista
  2. Peikkotyttö: Toivottavasti sun työ menee paremmin nappiin kuin meikäläisen. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista!

Suositut tekstit