keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Sisustusta. Ugh!


No niin, nyt on esittelyssä yksi täysin pilalle mennyt neuletyö. Tadaa! Tervetuloa ihailemaan mahtavaa muodikasta sisustustyynyä, joka toimii työhuoneemme nojatuolin lisäpehmentäjänä.

Aloitin tämän neuletyön joskus vuonna 2010 ja 10 kiloa sitten (ja mallitilkuista muuten viis veisasin). Työ oli pitkään keskeneräinen, kunnes joskus kevään 2011 aikana sain sen valmiiksi. Tästä piti tulla yläselän paljaaksi jättävä halternecktoppi, mukava kesäneule. Tuli juu, mukava kesäneule, katsokaa vaikka kuvaa, mutta isommalle ihmiselle kuin minä olen. Topin ympärysmitta on ehkä sen 100 cm, ja minulla ei ihan niin paljon ympärysmittaa ole. Kuvassa toppi on 50x50 cm:n tyynyn päälle. Olisi muuten mahtunut isommankin tyynyn päälle. ;)


En tajua miten pystyin sekoilemaan näiden kokojen kanssa näin pahasti. Vaikka en tehnyt mallitilkkua, niin myöhemmin mitatessani neulepinnasta mittoja, neuletiheyteni oli pienempi kuin ohjeessa. Jatkoin siis turvallisin mielin, ja kappaleetkin olivat erillisiä, joten en voinut kesken kaiken helposti mitatakaan tätä päälleni. Nyt taas viime aikoina enemmän neuloneena joku näppituntuma tähän hommaan on taas tullut (ja se näppituntuma toimii ainakin joskus). Valitsin siis ohjeesta M-koon, koska mielestäni olin työtä aloittaessani M-kokoinen. Sittemmin olen huomannut, että olen useimpien neuleohjeiden XS (mitä en pistä ollenkaan pahakseni - vähemmän neulomista per neuletakki ;) ). Kun ostan vaatekaupasta  jotain, taidan olla nykyään S. Tein siis M-koon, mutta tämä M-koko on mielestäni XL.

Neulekerhoystäväni sitten ehdottivat, että tekisin topista tyynynpäällisen. Tietenkin! Mikä loistava idea. Toppi on tosin lojunut pitkään ja vaan odottanut toteuttamista, kunnes sitten eräänä iltana päätin sen saumurilla surrutella tyynynpäälliseksi. Se olikin helppo homma, sillä tyynyn sai helposti ujutettua sisään, kun vain avasi topin napit. Ja kas, meillä on hieno uusi tyynynpäällinen! ;D

Lanka oli muuten ihanaa merinovillan ja puuvillan sekoitusta. Tätä lankaa täytyy käyttää joskus johonkin muuhun järkevään työhön.

Pattern: Napitettava liivi, Suuri Käsityölehti 7/2010.
Yarn: Sandnes Garn Mini Duett
Puikot: 2,5 mm & 3 mm.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Rock'n'roll


Minulle tuli heti kitaristiveljeni mieleen, kun näin tämän mallin ekaa kertaa. Malli on tarkoitettu ohuemmalle langalle, minä tein sen paksusta langasta ja kokoa reilusti. Sovittaessa totesin, että kokoa olisi saanut olla ehkä vieläkin reilummin, mutta en sitä tehdessä tajunnut, sillä pääni upposi tämän sisälle humpsis vaan.

Tässä pipo lahjan saajan, veljeni päässä. (Olen muuten kateellinen hänelle hänen hiuksistaan - minulla ohuet ja enimmäkseen suorat, hänellä paksut, luonnonkiharat ja pitkät!)

Pattern: Wurm by katushika
Yarn: Schachenmayr nomotta Extra Merino Big,  dark grey (197)
Needles: 3,5 mm & 4mm.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Toinen Hedda




Tämä on toinen tekemäni Hedda. Se meni lahjaksi veljeni tyttöystävälle. Kuvissa siis tämä kaunis tyttöystävä - paljon paremmalta pipo hänen päässään näyttää kuin minun ;). Kuvaaja veljeni. Oli jälleen kiva neuloa tämä, malli ei kyllästytä lainkaan. Nyt sain vielä käsialasta tiukempaa ja siistimpää kuin ensimmäisestä versiosta, joka tuli omaan käyttöön.

Pattern: Hedda by Vilma Vuori
Yarn: Schachenmayr nomotta Extra Merino Big, dark grey/black (197)
Needles: 4 mm and 5 mm.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Isälle.



Sunnuntaina koittaa isänpäivä. Meillä vietetään isänpäivää syöden kakkua ja puuhaillen kotijuttuja. Mieheni on jääkiekkofani - laji, josta en itse niin perusta. Mutta pitäähän sitä rakkaansa fanitusta jotenkin tukea, olkoon se vaikka hölmön lakin muodossa. Ja miehelläni on riittävästi huumorintajua pitääkseen tätä ;D. Lakki lahjoitettiin jo ennen isänpäivää ja lahjaan oltiin tyytyväisiä :).

Näin tämän mallin ensimmäisen kerran LIV:in Neulontakerho -ohjelmassa (Knitty Gritty - diynetworks.com). Vaikka malli on ihan pöhkö ja muistuttaa minua 80-90-luvun laskettelulakkimuodista, rasta-neule näytti niin hauskalta tehdä, että halusin kokeilla sitä johonkin. Aikani mietittyä keksin tämän jääkiekkofanituslakin ja tein sen vielä miehen kannustaman Ilves-jääkiekkojoukkueen väreistä (mies on Pirkanmaalta kotoisin, siksi Ilves). Nyt kun Ilves taitaa olla vielä liigan hännillä, niin lakki tulee oikein sopivaan saumaan ;D.

Ja todellakin hauskaa noita rastoja oli tehdä. Minulla oli ehkä vähän liian paksusti lankaa (tein kaksinkertaisella langalla, kuten ohjeessa) tai liikaa välikerroksia (virhe ohjeessa?), joten lakista tuli aika iso korkeussuunnassa. Ihan sopiva se silti on käyttötarkoitukseensa.

Pattern: Man's rasta hat by Annie Modesitt & Drew Emborsky (rav. link)
Yarn: Lane Cervinia le fibre nobili Val Gardena (musta), Lane Cervinia le fibre nobili Mambo (keltainen 2 kerää), Lane Cervinia le fibre nobili (vihreä 2 kerää).
Needles: 5 mm & 6 mm.

---

Hiutale-myssyn ohje on nyt ladattavissa Ravelrysta englanniksi. :) Jos et omista Ravelry-tunnuksia, kokeile mennä tuosta Omat ohjeet -linkistä blogiotsikon alta ja klikata sieltä ohjeen kohdalta. Ilmoita minulle, jos et saa pdf-tiedostoa auki sitä kautta.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Syksyssä...

... ja viilenevissä päivissä (vaikka kamalasti tuo ilma ei vaan tunnu viilenevän) parasta on, että saa laittaa päähänsä pehmeän lämpimän pipon ja lämpimän kaulurin tai huivin.



Pipon malli on oma kehitelmäni. Halusin tehdä vähän pitemmän pipon, mutta en kuitenkaan kovin löysää mallia, sillä ne eivät jotenkin pysy päässäni. Pitemmän pipon etu on se, että siinä riittää takaraivollakin tilaa, jos haluaa vaikka pitää hiuksensa kiinni hiussoljella pipon alla - pipon voi ikään kuin kerätä rypyille takaraivolle. Ja tämä joustaa hyvin niin, että se toimii hiukset kiinnikin. Tein myös samalla mallineuleella paksun lämpimän kaulurin, josta tulee parempi kaveri tälle pipolle kuin osassa kuvista oleva ohut kauluri. Tulossa on pipon ja kaulurin ohje, ne on saatavilla kunhan saan ne vain kirjoitettua.

Ohuempi kauluri on Rinkula, jämälankojen tuhoamisessa syntynyt viritys. Siitä tuli vähän liian ohut ja kevyt, sillä lanka loppui kesken. Malli on omasta päästä hätäisesti syntynyt tuotos.

Hat and bigger collar
Pattern: Hiutale by MeijuKP (pattern coming soon)
Yarn: Lane Cervinia Le fibre nobili Super Tajmahal
Needles: 3 mm & 4 mm






Smaller collar
Pattern: Rinkula by MeijuKP
Yarn: Lane Cervinia Le fibre nobili Merino Superfine
Needles: 3,5 mm